Renkaat
Täältä löydät renkaat useimpiin sähköpotkulautoihin. Sopivaa rengasta etsiessä kannattaa huomioida että sähköpotkulautojen renkaiden tuumakoot ilmoitetaan renkaan ulkohalkaisijan mukaan ja ulkohalkaisijaltaan saman kokoisia ulkorenkaita on olemassa monella eri sisähalkasijalla, eli erikokoisiin vanteisiin sopivina. Voit etsiä omaan lautaasi sopivaa rengasta potkulautasi merkin ja mallin avulla käyttämällä Merkki & malli -suodatinta. Jos lautaasi ei ole listattuna, kannattaa käyttää kokoon perustuvia suodattimia.
Sähköpotkulautojen renkaiden kokomerkinnät
Sähköpotkulautojen renkaissa käytetään erilaisia merkintätapoja. Yleinen tapa on ilmoittaa renkaan ulkohalkaisija ja leveys tuumissa. Ilmoitettu tuumahalkasija on renkaan ulkohalkaisija. Esimerkiksi 10” sähköpotkulaudan rengas on ulkohalkaisijataan 10 tuumaa, mutta voi sopia esimerkiksi 6” tai 6,5” vanteelle. Toinen yleinen merkintätapa on autoista tuttu kokomerkintä, jossa ilmoitetaan ensin renkaan leveys milleinä, sitten renkaan profiili, eli kyljen korkeus prosentteina leveydestä ja viimeisenä sopivan vanteen koko tuumissa.
Kaupassamme renkaiden koko merkattu seuraavassa muodossa:
- 10×2,5″ (60/70–6,5)
Alkuosa on renkaan tuumakoko ja sulkeissa on renkaan kyljessä oleva rengasmerkintä, joka usein on autoista tuttu merkkaustapa. Kyseinen rengas on siis halkaisijaltaa 10 tuumaa, leveydeltään 2,5 tuumaa ja sopii 6,5 tuuman vanteelle. Sähköpotkulautojen renkaiden koot ja rengasmerkinnät -artikkelista löytyy tarkempaa tietoa rengasmerkintöjen lukemisesta.
Ilmatäytteiset vai puhkeamattomat renkaat
Sähköpotkulaudan renkaat voi jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Ilmatäytteisiin ja puhkeamattomiin renkaisiin. Ilmatäytteiset ovat hieman parempia ajo-ominaisuuksiltaan, kun taas puhkeamattomat renkaat ovat huolettomampia käyttää. Vaativa kuljettaja valitsee usein ilmakumit, kun taas lyhyttä matkaa ajavat kaupunkikruisailija pääse helpommalla valitessaan puhkeamattoman renkaan.
Ilmatäytteiset renkaat
Ilmatäytteiset renkaat rullaavat hieman täyskumisia paremmin ja ovat yleensä hieman mukavampia ajaa. lmatäytteiset renkaat myötäilevät alustan muotoja, jolloin myös pitoa on hieman enemmän. Ilma auttaa vaimentamaan iskuja ja tärinää. Varjopuolena ilmarenkaissa on säännöllisen pumppauksen tarve ja puhkeamisen mahdollisuus. Kunhan ilmanpaineet muistaa tarkistaa säännöllisesti, niin ilmatäytteiset renkaat kestävät kulutusta hyvin. Isompien ja nopeampien sähköpotkulatojen renkailta vaaditaan parempaa suorituskykyä ja siksi niissä käytetään yleensä ilmarenkaita. Ilmarenkaita onkin saatavilla monenlaiseen käyttöön tarkoitettuna, aina maastorenkaista ratakäyttöön tarkoitettuihin slickseihin.
Ilmatäytteisiä renkaita on sisäkumillisia ja tubeless-renkaita. Useimmissa sähköpotkulaudoissa on ensiasennusrenkaana perinteiset sisäkumilliset renkaat, jotka voidaan asentaa monenlaisiin vanteisiin. Sähköpotkulautoihin on saatavilla myös sisäkumittomia tubeless-renkaita. Tubeless-rengas tiivistyy ilmanpaineella tiukasti vannetta vasten, joten sisäkumia ei tarvita. Esim. Ninebot-potkulaudoissa käytetään pistosuojageelillä varustettuja tubeless-renkaita. Pistosuojageeli paikkaa kulutuspintaan tulleet pienet pistoreiät automaattisesti.
Puhkeamattomat täyskumirenkaat
Puhkeamattomien renkaiden rakenne on itsekantava, eivätkä ne pidä sisässään sisäkumia tai ilmaa. Näin ollen puhkeamattomat renkaat ovat erittäin huolettomia käyttää. Ennenaikaisia rengasrikkoja ei tule eikä renkaita tarvitse pumpata. Puhkeamattomien renkaiden ajomukavuus ei ole yhtä hyvä kuin ilmatäytteisillä renkailla, sillä ne täristävät enemmän ja saattavat rullata hieman huonommin kuin ilmarenkaat. Pienemmissä laudoissa puhkeamattomien renkaiden ajo-ominaisuudet kuitenkin riittävät mainiosti ja niiden huolettomuus tekee niistä erittäin varteenotettavan vaihtoehdon monelle. Esimerkiksi E-Way laudat ovat vakiona varustettu puhkeamattomilla renkailla.
Puhkeamattomat renkaat ovat joka umpikumisia tai hunajaennorakenteellisia. Umpikumirenkaat ovat nimensä mukaisesti täyttä kumia, joka tekee niistä erittäin pitkäikäisiä, mutta vaikeita asentaa. Hunajakennorengas (honeycomb) on varustettu ilmataskuilla, jotka tekevät renkaasta kevyemmän ja joustavamman umpikumiin verrattuna. Joustavuus auttaa iskujen ja tärinän vaimennuksessa. Puhkeamatonta rengasta ostaessa tulee huomioida että puhkeamattoman renkaan vanteeseen uppoavan osan leveyden tulee olla suunilleen sama kuin vanteen sisäleveys, jotta rengas pysyy tiukasti vanteella.
- Renkaan asennustarvikkeet
- Tubeless-venttiilit ja venttiilijatkot
- Puhkeamattomat täyskumirenkaat
- Sisärenkaat
- Ulkorenkaat
- Nastarenkaat
-
Tarjous HuippusuosittuLaadukas CST

Sisärengas 8,5×2″ (50/75-6.1) – Xiaomi, E-wheels yms.
6,999,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 154 - 156 mm / 6,1"
- Venttiili: Suora
-
Tarjous Huippusuosittu

Täyskumirengas 8,5×2″ (50/75-6.1) hunajakenno – Xiaomi, E-way yms.
12,9919,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm
-
Tarjous Helppo asentaaHuippusuosittu

Täyskumirengas 8,5×2″ (50/75-6.1) – Xiaomi, E-wheels yms.
9,9917,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm
-
Tarjous Huippusuosittu

Sisärengas 10×2,5″ (65-152) käyrä venttiili 90°
7,9911,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 65 mm / 2,5"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6"
- Venttiili: Käyrä 90°
-
Tarjous Huippusuosittu

Rengasrauta 28 cm
4,997,99Tukeva rengasrauta, joka sopii muotoilunsa ansiosta hyvin potkulaudan renkaiden vaihtamiseen.
-
Tarjous Huippusuosittu

Ulkorengas 8,5×2″ (50/75-6.1) – Xiaomi, E-wheels yms.
13,9918,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Vanteen halkaisija: 154 - 156 mm / 6,1"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen leveys: 32 mm — 45 mm
-
Tarjous

Tubeless-venttiili suora 8-10mm reikään – Ninebot, Xiaomi yms.
4,996,99Ninebot MAX:iin ja moniin muihin sähköpotkulautoihin, joissa vanteen reikä on 8-10 mm.
-
Tarjous Huippusuosittu

Täyskumirengas 10×2,5″ (60/70-6.5) – Ninebot MAX yms.
24,9932,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 65 mm / 2,5"
- Vanteen halkaisija: 165 mm / 6,5"
- Vanteen leveys: 43 mm
-
Tarjous Huippusuosittu

Venttiilijatko
3,994,99Helpottaa renkaan pumppaamista.
-
Tarjous Huippusuosittu

Täyskumirengas 8,5×2″ (50-152) Gravel – Xiaomi yms.
14,9921,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm
-
Tarjous

Sisärengas 10×2,125″ (54-152) käyrä venttiili 45°
8,999,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 55 mm / 2,125"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6"
- Venttiili: Käyrä 45°
-
Tarjous

Ulkorengas 10×2,5″ (60/70-6.5) – Ninebot MAX, E-Wheels yms.
17,9927,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Vanteen halkaisija: 165 mm / 6,5"
- Renkaan leveys: 65 mm / 2,5"
- Vanteen leveys: 38 mm — 55 mm
-
Tarjous

Sisärengas 8,5×2″ (8.5×2-6.1) käyrä venttiili 45°
7,999,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6"
- Venttiili: Käyrä 45°
-
Tarjous

Täyskumirengas 8,5×2″ (50/75-6.1) punainen raita – Xiaomi yms.
19,9924,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm
-
Tarjous

Sisärengas 10×2″ (50-156) suora venttiili
7,999,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 154 - 156 mm / 6,1"
- Venttiili: Suora
-
Tarjous

Täyskumirengas 10×2,5″ (60/70-6.5) keltainen – Ninebot MAX yms.
24,9933,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 65 mm / 2,5"
- Vanteen halkaisija: 165 mm / 6,5"
- Vanteen leveys: 43 mm — 44 mm
-
Tarjous Huippusuosittu

Ulkorengas 10×3″ (255×80) Adventure – Vsett, Kaabo, KuKirin yms.
19,9924,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6"
- Renkaan leveys: 80 mm / 3"
- Vanteen leveys: 35 mm — 55 mm
-
Tarjous

Venttiilijatko suora
3,995,99Helpottaa sähköpotkulaudan renkaan täyttöä malleissa, joissa venttiili on ahtaassa paikassa.
-
Tarjous

Ulkorengas 8,5×2″ (50-156) CST – Xiaomi yms.
17,9922,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Vanteen halkaisija: 154 - 156 mm / 6,1"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen leveys: 32 mm — 45 mm
-
Tarjous

Täyskumirengas 10×2,125″ (50/100-6) – E-Wheels, Fitnord, Augment yms.
19,9929,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 55 mm / 2,125"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm
-

Ulkorengas 10×2″ (50-156) – E-Wheels E2S V2 PRO yms.
19,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Vanteen halkaisija: 154 - 156 mm / 6,1"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen leveys: 34 mm — 45 mm
-
Tarjous

Sisärengas 8,5×2″ (50-134) käyrä venttiili 45°
7,999,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 134 mm / 5,3"
- Venttiili: Käyrä 45°
-
Tarjous

Ulkorengas 10×3″ (80/65-6) Street – Vsett, Zero, KuKirin yms.
18,9926,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6"
- Renkaan leveys: 80 mm / 3"
- Vanteen leveys: 35 mm — 55 mm
-
Tarjous Laadukas CST

Sisärengas 8,5×2″ (8,5×2-5.5) käyrä venttiili 90°
9,9913,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 134 mm / 5,3" — 140 mm / 5,5"
- Venttiili: Käyrä 90°
-

Täyskumirengas 8×2,125″ (200×50) – Ninebot ES yms.
17,99- Renkaan halkaisija: 200 mm / 8"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 150 mm / 5,9"
- Vanteen leveys: 43 mm
-
Tarjous

Sisärengas 10×2,125″ (10×2.125-6.5) suora venttiili
8,9911,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Renkaan leveys: 55 mm / 2,125"
- Vanteen halkaisija: 165 mm / 6,5"
- Venttiili: Suora
-
Tarjous

Rengasrauta 25 cm
7,999,99Rengasrauta 25 cm. Soveltuu hyvin potkulaudan renkaiden vaihtamiseen.
-
HuippusuosittuMääräalennus

Rengasrautasetti 28 cm
8,99Sisältää seuraavat tuotteet: 2 * Rengasrauta 28 cm
-
Tarjous Itsepaikkautuva

Rengas pistosuojageelillä 10×2,5″ (60/70-6.5) Innova – Ninebot MAX yms.
29,9938,99- Renkaan halkaisija: 255 mm / 10"
- Vanteen halkaisija: 165 mm / 6,5"
- Renkaan leveys: 65 mm / 2,5"
- Vanteen leveys: 43 mm
Ei varastossa, toimitus: ei vahvistettu -
Tarjous Kauppias suositteleeKauppiaan suosittelemat tuotteet ovat Sähköpotkulaudat.fi:n tiimin testaamia ja erityisen hyviksi toteamia. Tyypillisesti näiden tuotteiden hinta-laatusuhde on luokkansa parhaimmistoa.

Täyskumirengas 8,5×2″ (50/75-6.1) honeycomb – Xiaomi, E-way yms.
19,9926,99- Renkaan halkaisija: 215 mm / 8,5"
- Renkaan leveys: 50 mm / 2"
- Vanteen halkaisija: 152 mm / 6" — 154 - 156 mm / 6,1"
- Vanteen leveys: 35 mm